Jännittäviä uutisia! Minut on tänään (1.11) valittu virallisesti eduskuntavaaliehdokkaaksi Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Olen kiitollinen ja innostunut tästä mahdollisuudesta!

Oikeudenmukaisuus, hyvinvointi, sivistys, ympäristö, vastuu & vapaus ovat minulle tärkeitä arvoja.

Meidän tulee rakentaa Suomea, jossa saa tehdä asioita toisin ja uskaltaa yrittää. Saa epäonnistua, voi yrittää uudelleen ja onnistua. Työnteon on oltava aina kannattavaa. Järkevä verotus on keskeinen edellytys Suomen menestykselle. Verotus ei saa estää yrittämistä. Varainsiirtoverosta tulee luopua, jotta työn perässä muuttaminen on helpompaa ja lapsiperheet voivat ostaa omakotitalon ilman verorasitetta. Väestön jakautumisen epäsuhteellisuuteen on keskityttävä. Elämän niin mahdollisuuksien, perheen, urakehityksen, kuin elämisen laadun suhteen, on oltava houkuttelevaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Meidän tulee mennä kohti Suomea, jossa hyvinvointi on keskiössä. Ennaltaehkäisy on sijoitus tulevaisuuteen.
Kukaan ei saa olla väliinputoaja tai syrjäytynyt. Kaikkia tarvitaan, jokaisella meistä on merkitystä. Ihmisellä on vastuu omasta elämästään, mutta yhteiskunnalla vastuu heikommistaan. Yhteiskunnan rakenteiden tulee olla ihmisiä aktivoivia, ei passivoivia tai estäviä. Haluan rakentaa oikeudenmukaista Suomea, jossa vanhemmuus, työelämä ja mahdollisuudet ovat yhdenvertaisia. Sivistys on suvaitsevaisuutta ja oikeudentajua.

Lain pitää suojella ensin rikoksen uhria, ei tekijää. Rangaistusten on oltava oikeudenmukaisia. Ihmishenki on korvaamattoman arvokas, ja siksi väkivaltarikosten tuomioiden on oltava linjassa rikoksen vakavuuden kanssa. Lasten koskemattomuutta ja lasten oikeuksia tulee turvata kaikin keinoin. Lapsissa on meidän tulevaisuus! Jokainen lapsi ansaitsee kasvuympäristön, jossa saa kasvaa turvallisesti ja olla rakastettu. Lapset voivat hyvin, kun perheet voivat hyvin. Lapsien pitää saada harrastaa ja uskoa unelmiin.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kyse lastemme tulevaisuudesta. Tulevaisuuden Suomi tarvitsee merkittävästi enemmän kauaskantoista vastuuta ympäristöstämme. Päätöksenteossa tulee aina ottaa huomioon ympäristövaikutukset. On aika tehdä toimintatapojen kokonaisvaltainen muutos, joka korostaa ympäristövastuuta. Ilmastonmuutoksen torjunta lähtee yksilötasolta. Saastuttamisen tulee maksaa ja ympäristöystävällisen olla huokeampaa. Haittaverot antavat vapauden valita, ohjaten ilmastoystävälliseen kuluttamiseen.

Matka kohti eduskuntavaaleja 2019 on nyt siis virallisesti alkanut! Tule mukaan tälle jännittävälle mahdollisuuksien matkalle. Laita minulle tai kampanjapäällikkö Helena Puolakalle viestiä, niin kerromme lisää. Juuri Sinua tarvitaan mukaan!